lauantai 28. helmikuuta 2009

Artun kanssa Suskin tunnilla!


Torstaina oltiinkin aamupäivällä taas Suskin tunnilla. Olipa ilahduttavaa nähdä kun otin Artun autosta niin hyppäsi suoraan Suskin syliin ja oli ilonen tavatessaan hänet. Tästä voi siis tulkita että myös Arttu nauttii tunneista.
Aluksi näytettiin opeteltavat liikkeet ja saimmekin kehuja nopeasta istumisesta sekä seisomisesta. OLIMPA ILOINEN!!!! Maahanmenokin oli ok,mutta nopeutta haemme lisää-->omistaja oli ahnehtinut ja yrittänyt edetä. Palaamme pikkasen taaksepäin jotta nopeutta tulisi.Artun maassa olo asentoon olen itse TOSI tyytyväinen.
Seuraaminen olikin sitten mennyt päin puuta. Siitä olinkin jo Suskia infonnut että jotain teen vääriin ja niinhän minä teinkin. Onneksi virhe huomattiin ja palaamme pikkasen taaksepäin niin eiköhän se siitä parane.
Luoksetulo oli kanssa ihan ok. Paitsi minun pitää kiinnittää itseeni enemmän huomiota.
Arttuhan on palkattu pennusta saakka koko ajan namilla. Nyt olikin kiva treeni saatiin patukat mukaan.
Sekin on ihan oma maailmansa.Samoiten kun koiran kanssa leikkiminen palkkauksen jälkeen.
Nyt tuli taas niin paljon uusia juttuja että kyllä käydään Arttusen kanssa ilomielin joka päivä kentällä tekemässä tottista!!!
Suskille iso kiitos opastuksesta ja hyvistä neuvoista.

Pojat lenkillä


Nyt kun Arttu osaa istukäskyn merkityksen on valokuvien ottaminenkin vähän helpottunut.Toinen mukava asia on myös että Arttu ei vihaa kuvaamista mikä on aika oleellista kun tykkään kuvailla niitä.Siinä pojat sitten istuvatkin rintarinnan.

Menneet on menneitä...



Tai ainakin näin luulisin Artun ajatelleen kun pisti palasiksi muutamat vhs videokasetit. Muutamat oli otettu koteloista pois ja kasetit li purtu ihan palasiksi... Tämän vielä kestän ilman sen kummempaa,mutta Arttu oli myös pistänyt Becksin (edesmennyt Saksanpaimenkoirani)uurnanpalasiksi. joten varmaan vaikea kuvitella mitä meidän olohuoneen lattia oli täynnä????
Olen aina luullut että kun koirat on tuhkattu niin siellä on sitten tuhkaa. Ei siellä on luumurskaa. Iltamenikin sitten Artun jäliä siivotessa!!

torstai 26. helmikuuta 2009

Darko


Darko on kyllä antanut minulle paljon! Matkan varrella on opittu koiran kouluttamisesta paljon.Päästy toko-kokeisiin sekä pk-puolella jäljellä voittajaan.
Se on enemmän kuin ikinä haaveilin!!
Nyt sitten Darkosta tulee ISUKKI!!! Hienoa päästä tutkailemaan pentusia ja toivottavasti kavereista kuulee vielä pentulaatikon jälkeenkin.
Oikeastaan asiasta tekee vielä hienomman kun pentujen emä on Rokkin tyttö! Tässä pentueessa yhdistyy minun molemmat koirat!
Voiko enää enempää odottaa.

Darko ja Arttu


Tänään tulikin lunta sitten oikeen urakalla joten kuvien laatukaan ei ole sitten kauheen hyvä!!

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Kynnet leikattu ilman taistelua!!!!

Tänään se tapahtui,kynnet leikattiin ilman minkäänlaista taistelua. Joten sen jälkeen syötiinkin paketillinen lihapullia. Toivottavasti nyt jäi mielikuva että kynsienleikkaus on kivaa....
Kiva kiva tästä se lähtee!!! Tai ainakin niin mä luulen.

maanantai 23. helmikuuta 2009

Suskin tottis-seminaarissa

Sunnuntaina olin kuunteluoppilaana Suskin tottis-seminaarissa. Katri ja Risco oli mallikoirina. Kivalta näytti heidän yhteistyönsä. Toivottavasti Katri oli tyytyväinen,koska houkuttelin heidät Jyväskylästä saakka!
Itse sain TOSI paljon neuvoja käännöksiin ja yleiseen ilmeeseen.
Kokonaisuutena olin aivan äärettömän tyytyväinen.
Nyt jäänkin odottelemaan seuraavaa seminaaria aivan innolla,koska Arttu on siellä esimerkkikoirakkona.
Nyt ei sitte ole kuvia kun käytössä oli videokamera.

Viikko menikin sairastellessa...

Viime viikkohan oli lapsilla koulusta hiihtolomaa... Harmittelin kun lomaa ei tullut sitten otettua. En sitten kovin pitkää.Viikko sitten sunnuntaina nousi kuume ja kauhea yskä. Sitten vaan lääkäriin ja viikko menikin sängynpohjalla.
Torstaina Mico ja Darko lähti mökille. Jäätiin siis Arttusen kanssa kaksin. Käytiinkin tutustumassa Itäkeskukseen ja eläinkauppaan siellä Arttu valloittikin myyjien sydämmet.Lauantaina käytiin sitten pitkällä metsälenkillä Pennin ja Diten kanssa. Sellaista täällä meillä....

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Arttu loves playing with sticks ...





Picture Series Arttu have their own fun. I am sorry Monika and I could not download the video here. I try again tomorrow ..
Arttu send his sister Alille and Mother Buffylle kisses.

Arttu and Darko