maanantai 25. toukokuuta 2009

Kesän suunnitelmia


Kivasti on kesää varten kertynyt ohjelmaa harrastuspuolelle sekä ihan ilman koiruuksia. Tällä hetkellä varmaan suurin ja hermoja raastavin suoritus on Kesäkuun puolessa välissä kun suuntaan yksin koirien kanssa Puolaan näyttelyyn ja Artun pentutestiin! Monien mutkien kautta todellakin olen lähdössä sinne yksin! Vaatii hiukka rohkeutta ja huumorintajua.
Reittivalintoina on nyt joko laiva tai ajo Baltiankautta. Kunhan tuo ihana laivayhtiö saisi tehtyä tarjouksensa tuosta matkasta niin saisin päätettyä kummalla menen.
Moni on kysynyt onko mitään järkeä lähteä sinne saakka pentutestiin että eikö Suomesta löydy? Varsinaisia pentutestejä Suomessa ei tehdä ja kun Artun kävin hakemassa lupasin kasvattajalle että tulemme sinne niin sinne sitten mennään. Ihan kiva nähdä myös Artun sisarruksia sekä Monikaa. Sellaisia suunnitelmia täällä!

Arttu näyttelyssä


Artturin kanssa taas yhtä näyttelyä kokeneempi. Ilmoittaessa koiraa näyttelyyn luulin sen olevan ulkonäyttely. Lievä ihmetys kun tiemme veikin johonkin harjoitushalliin. Kokemushan se on sekin!

Tuomarina oli Petr Rehanek Tsekin tasavalta jun eh3/3

Tuomari arvosteli Saksaksi ja kääntöpalvelu on se kääntänyt.

11kk pitkä koira tyypillinen pää leikkaava saksipurenta tumman ruskeat silmät korvat hyvin asettuneet ja kannetut rintakehä pehmeä vapaa selkä hyvät etukulmaukset luisulantio vapaat liikkeet takaosa kapea hyvä turkki

Niinkuin Katri sanoi Arttu on vapaa koira...:)

torstai 21. toukokuuta 2009

Arttu uimassa





Arttu pääsi ensimmäistä kertaa kosketukseen veden kanssa ja hyvinhän se meni. Keppi kun keppi niin se on saatava!Nyt kun saataisiin vielä veteen remmintoinenpää. Sitä odotellessa.

Pojilla on niin mukavaa





Pojilla on lähiviikkojen aikana kehittynyt mahtavia juoksuleikkejä. Vuorotellen molemmilla on keppi suussa ja sitten painellaan pusikot rytisten karkuun toista. Nämä ei ole mitään jyräysleikkejä joista en itsekään tykkää! Vaan pelkkää juoksua! Ehkä tämä onkin se Darkon hoikkuuden ja hyvän kunnon salaisuus!

Darko uimassa




Käytimpä pojat uimassa. Darko varmaan asuisi vedessä jos voisi. Käytiin Kartanokoskella lenkillä ja sielläkin oli pakko käydä joessa pyörähtämässä sillai salaa.Kiitoksia Leenalle ja Mosselle (Myrsky) mukavasta lenkkiseurasta.Kaikki kolme poikaa paineli pitkin peltoja täysin riemuin!

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Darkon viikonlopun näyttelyt

Lauantaina 16.05.2009 Haminassa Tuomarina Roberto Schill
Veteraani uros ERI 1/1 PU3 VSP-veteraani

Correct head with good propurtions. Good top-and underline Correct legs. Movements should be more ground covering. Good coat and general pigmentation.

Vähän helpompi...:)

Sunnuntaina 17.05.2009 Varkaudessa Tuomarina Petru Muntean Romania
Veteraani uros ERI 1/1 PU2 VARA-SERTI VSP-veteraani

8 years old male. In exallent condition. Good type. Medium strictune. Good head. Typical expression.Correct lite. Excellent dentish for age. Correct body stictune. Correct coat & pigmentation. Correct movement.

Vautsi ei yhtään kysymysmerkkiä.:)

Näin meni meidän viikonloppu!! Kristiinalle ja Danalle vielä onnittelut hienosti menneestä viikonlopusta. Ei paha ei paha.... Tietty myös kiitokset hauskasta matkaseurasta. Eikun uutta suunnittelemaan!!

Viikonlopun näyttelyt Artulla



Lauantaina 16.05.2009 oltiin Haminassa näyttelyssä

Tuomarina oli Roberto Schill Luokka Junioriuros ERI 3/3

Very good expresson correct head, good size ????? well set apart dark eyes good top-and underline ???? front and rearlegs in movement the rearlegs are moving too close to each other ground covering movement

Huh huh saakohan tosta mitään selvää? Kysymysmerkkien kohdalla on sana josta en saa mitään selvää!

Sunnuntaina 17.05.2009 oltiin Varkaudessa näyttelyssä

Tuomarina oli Petru Munteam Romania Luokka Junioriuros ERI 1/3 PU3

11 monts old male.Good type. Good head. Correct lite. Correct ???? structune.
Coat & pigmentation correct. A lit ???? in hind. Correct moven.

Sama homma täällä.